Arequipasta 48 tuntia Valparaisoon

Loppusuora haamottaa. Ollaan tultu Buenos Airesin tasolle eli jaljella on enaa siirtyminen tyynelta atlantille. Tuntuu aika oudolta, koska asken oltiin viela syvalla pohjoisessa.

Arequipassa, Perussa, vietettiin vahan reilu yksi paiva, mutta siita ajasta otettiin kylla kaikki irti. Jalleen yhden yobussin jalkeen saavuttiin pe-aamuna "valkoiseen kaupunkiin" ja etsittiin hostelli. Sitten etsittiin kasiin paikallistuneet oppaamme, Hanni ja Mileena, joihin tutustuttiin Huacachinassa. Pian olikin jo ilta ja loydettiin irkkubaarinetsintakierroksen jalkeen kiva livemusapaikka, jossa paikallinen rokkibandi veti Doorsista Radioheadiin ja mun pyynnosta jopa improvisoi Argentiinan rock-jumala Charly Garciaa! Huikee mies, on mm. hypannyt hotellin katolta 8. kerroksesta uima-altaaseen, ilman naarmuja. Meillahan on myos Suomessa nahty samanlaisia ihmetekoja, voisko joku ottaa selvaa kuinka paljon Kuokkalan sillassa on korkeutta?

Siina se ilta sitten meni vauhdilla ja lauantaina kaytiin tyttojen kanssa viela syomassa. Iltapaivan neljan bussista alkoi huikea rutistus. Ensimmaiset seitseman tuntia Perun rajakaupunkiin Tacnaan. Hyva fiilis: "taa matkustujan elama on niin siistii, kato noita vuoria, eihan tahan bussis istumiseen voi kyllastya!" Tacnassa saatiin hyvia uutisia, raja on la-su valisena yona auki koko ajan, joten paastiin siirtymaan eteenpain rajan yli. Kimppataksi saatiin tayteen vahan ennen puolta yota ja matkaa rajan toiselle puolelle Aricaan noin tunti. No ajateltiin, etta kun Arequipan turisti-infossa sanottiin busseja lahtevan 2 yolla Perun aikaan ni ollaan hyvassa vauhdissa.

Aricaan paastiin ilman mitaan ongelmia, raja toimi ja kulkupelikin oli loppujen lopuks niin huvittava, ettei harmittanu. Levea jenttirotisko oli fiksattu sisalta huippukuntoon, kartturin aurinkolapassa oli jopa digi-naytto ja meidan Pedrohan laittoi lempimusavideomixinsa tulemaan: Best of the 80! Joo, hirveella voluumilla bee geesia ym. No onneks videot oli edes koomisia. Pedro tiputti meidat sitten keskella yota paikallisbussiasemalle. Kaukobussit lahti viereisesta terminaalista, joten sinne. No, kas kummaa portit kiinni, ja turvamies paikalle. Kysyttiin vahan, etta eikos sinne paase sisaan ja eihan sinne, kun kello on KOLME yolla ja porukka tulee vasta aamulla toihin! No niin, ei penniakaan Chilen pesoja, muutama kymppi Perun soleja ja automaatti lukkojen takana. No eihan siina, kaveltiin takaisin paikallisasemalle ja katottiin, etta onhan siina muutama pahvihokkeli, josta kuuluu kuorsausta ja pari kaveria penkilla, joten otetaan tosta omat paikat!

Kaksi ja puoli tuntia meni hyvin akkia loppujen lopuksi ja sina aikana oltiin onnistuttu tiedustelemaan taksikuskeilta terminaalin oikea aukeamisaika: 5.30. Unta oli tassa vaiheessa edelliselta kahdelta yolta keskimaarin pari tuntia, joillakin enemman, toisilla hyvin vahan. Terminaalissa lepailtiin viela vahan ja odotettiin matkayhtion tyontekijoita, joiden olisi siis pitanyt tulla 5.30. Lopulta seitseman jalkeen saatiin ostettua matkaliput. Ajatuksena oli alunperin katkaista Chilen rannikon taival kahteen osaan, mutta ajateltiin, etta kun ollaan nain vasyneita niin painetaan suoraan tarpeeksi etelaan. Hurrikaani Hyvosen kanssa pidettiin valtameressa kayntia ehdottomana, joten Santiago de Chilen sijasta otettiin liput tanne Valparaisoon, jossa muuten jarjestetaan vuosittain latinalaisen Amerikan "euroviisut" ja kai myos jotain Cannesin tyyppista.

Matkaan lahdettiin 8.30 sunnuntaiaamuna ja maaranpaahan piti saapua puolen paivan jalkeen maanantaina, matkaa noin 2000 kilometria (?). Suhtkoht hyva fiilis: "ei hataa jatkat, nyt meilla on vessa, ei tarvi enaa pidatella!" Ensimmaiset viisi tuntia unessa ja sitten lounas. Bussistuertti toi jokaiselle oman ruskean paperipussin, jonka sisalto synnytti vahan hilpeytta. 250 millilitrainen pepsi ja pieni sampyla, jossa oli pari lihapalaa sisalla. "Ei se mitaan, onneks syotiin bussiasemalla aamupala." Sitten taas pari tuntii unta ja maisemia, Shakiran Hips dont lie ja yksi Simpson jakso oli pyorinyt vasta kaks kertaa tahan mennessa. Illalla otettiin kyytiin lisaa porukkaa ja arvattiin mita tapahtuu: Simpsonit ja Shakira! "Toivottavasti saa aikasin unta." Hetken kuluttua Illallisboksi vilahti jossain bussin etuosassa ja alettiin vitsailemaan, etta varmaan samat ruuatkin taas... Ja sieltahan se ruskee pussi taas saapuu ja ai etta oltiin iloisia kun kaivettiin sisalta 250 millilitranen Pepsi ja tasmalleen sama sampyla!!!! "Ei oo todellista, tan piti olla Chile!"

No onneks romanttinen komedia (jes) vei ajatukset pois ja sen jalkeen nukahti aika nopee. Peitto ja tyyny plussaa bussiyhtiolle. Aamulla herattiin siihen, kun stuertti lyo kateen teekupin ja YHDEN keksin! Naurua vaan, ei sen kummempia reaktioita. Hyvin nukutun yon jalkeen taival alkoi kaantya loppua kohden ja fiilis oli taas ihan ok. Puolen paivan aikaan otettiin taas lisaa ihmisia kyytiin ja siina samassa lounaslaatikko tuli taas kuviin. Kaikki halus lyoda rahansa vetoa sen puolesta, etta ruskeessa pussissa on taas ne samat ainekset, mutta ei... Talla kertaa saman pienen sampylan sisalla oli kinkku ja juustoa! Aivan luksusta, huomattavasti parempi kuin edelliset kuivalihat, tunnelma aivan huipussa. Kahdelta iltapaivalla saavuttiin perille, ja luonnollisesti suunnistettiin ensimmaiseen kunnon raflaan ja painettiin neljan ruokalajin menu pikku-pikku-instantti-kahvin kera naamariin! Voittajaolo. Lahdosta oli kulunut aika tarkalleen kaksi paivaa...

Huomenna 100 km Santiagoon ja viikonlopuksi varmaankin Mendozaan. Yhteista taivalta jaljella 2 viikkoa. Ja kylla taa matkustuselama on oikeesti aivan huikeeta. Arki ei ehdi koittaa ollenkaan, kun aina ollaan uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa!