Viela yks hyva kuva Isla del Solilta. Huomatkaa lumihuiput horisontissa. Aika nattia oli..

Kuva Huacachinan hostellin sisapihalta. Ei paha.

Eilen oltiin hiekkalautailemassa Huacachinassa.. Suhteellisen vaikuttavat hiekkakentat on tanne vasatty..

"Kuuluisa" kuva Machu Picchusta. Oltiin sen verran aikasin liikkeella, etta turisteja ei tosiaan viela ihan hirveasti oo..

Me. Taustalla pilvia ja Machu Picchu.

Huacachinan huikeat hiekkadyynit!

Machu Picchun jalkeen matka jatku sitten Cuzcon kautta tosiaan yodosalla Nascaan. Talla kertaa bussissa oli makuuasentoon menevat nahkapenkit ja pari leffaa eli varsinkin Bolivian ja edellisen yobussikeikan jalkeen oli suhteellisen mukavat oltavat.

Nascassa nyt ei kaupunkina paljon ihmeellista ollu mutta vedettiin kuitenkin pienkoneella pikku touri "Nasca linesien" ylapuolella. Oltiin myos niinkin onnekkaita etta samaan hintaan saatiin kattoa joku jenkkidokkari lineseista, jossa joku wannabe-Indiana Jones-aalio seikkaili Nascassa ja muka loysi ihan uusia linjoja jota kukaan ei ollu aiemmin nahny. Joojoo. Mutta linjat oli kuitenkin suhteellisen outo juttu. Ne on niin isot, etta ne nakee oikeestaan vaan lentokoneesta ja niita on satoja erilaisia. Isoimmat nahtiin ja ne esitti aika pitkalti eri elaimia: koira, valas, apina, papukaija jne.. Itse lentokin oli suhteellisen siisti sellasella pienella potkurikoneella..

Nascassa ei kuitenkaan hirveen kauaa tosiaan viihdytty ja nyt kun ollaan tosi paljon jo nahty tosi nopeella aikataululla aateltiin et ois hyva hetki hengahtaa vahan ja ottaa vaan iisisti. Ollaan juteltu eri hostelleissa paljon muiden bakpackereiden kanssa ja kaikki on suositellu sandboardingia Huacachinassa. Siispa suuntasimme tanne viettamaan pienta lomaa loman sisalla. Tultiin tanne eilen ja taa on ihan siisti vaikkakin tosi pieni keidaskaupunki keskella valtavia hiekkadyyneja. Hostelli on kuitenki aika viihtyisa ja siina on sisapiha, jossa on riippumattoja, aurinkotuoleja ja helmena uima-allas. Tanaan ei sitten oikein muuta olla tehty ku koitettu saada lisaa varia iholle ja otettu iisisti. Oli kylla tosiaan jo aikakin paasta vahan lohoilemaan uima-altaalle. Eilen sen sijaan viela vedettiin vahan toiminnallisempi paiva: heti kun tultiin tanne, lahettiin painaa dyyneille hiekkakirpulla laudanpatkat mukana. Lautailu hiekassa oli jonkin verran hankalampaa kun lumessa mutta siisti kokemus kuitenkin ja dyynit joita laskettiin oli parhaimmillaan melkosen isoja.. Ehka siisteinta oli kuitenkin hiekkakirpun kyyti! Kavi taas hyva tsaga ja saatiin melkein oma auto ja kuski, matkassa oli meidan lisaks vaan yks hollantilainen tytto. Me nyt huudeltiin koko ajan kuskille ¡Vamos, vamos! ja kuski vetikin melkosta kyytia dyyneja pitkin: alamaet oli huikeita!

Siella vedettiin sellanen reilu pari tuntia auringonlaskuun saakka ja jonka jalkeen tultiin takas hostellille jossa oli jonkinlaiset grillijuhlat. N. 5 eurolla sai niin paljon (vahvoja) Pisco Soureja, Peru libreja, kanaa, lihaa, salatteja ja leipaa kun vaan napaansa jakso ahtaa. Pikkutunneillehan se meni siina istuessa ja jutellessa erimaalaisten ihmisten kanssa. Ihan hauska ilmapiiri ja yllattavan paljon skandinaaveja, etenkin ruottalaisia.. Pari suomalaistakin tavattiin ja niita nyt ei juuri aikasemmin oo nakyny..

Tassa nyt kuitenkin ollaan taa paiva ainakin ja koitetaan miettia nyt loppuohjelmaa. Ollaan luvattu olla Lansi-Argentiinassa Mendozassa puolentoista viikon paasta ja nyt koitetaan jakaa aika tassa jotenkin jarkevasti. Nyt lahdetaanki joka tapauksessa sitten etelaan ja Chilen puolella ollaan varmaan ens viikon alussa. Mahdollisimman nopeesti tosin painetaan varmaan Santiagoon, etta paastaan vahan viinitiloja kattelemaan siellakin.. Voidaan sit vertailla Mendozaan paremmin..

Koitetaan viela saada kuvia tanne lisaa ihan lahipaivina mut katotaan saadaanko.

Kirjotellaan taas muutaman paivan paasta. Moro!!

We made it! Death road. Ja saatiin palkinnoks huikeen tiukat paidat. Uskomattominta on, etta paidan lapi nakyvat melkein Sebun selkalihaksetkin!

Riemu on rajaton kun Sebu saa kasiinsa pesulapuhtaat bokserit.
Salta, Argentiina.

Kaislasaari ja kaislavene Lake Titicacalla. Puno, Peru.

Nakymat Lake Titicacalle hostellin terassilta. Isla del Sol, Bolivia.

Pojat, niiden hevoset ja puerto del diablo - paholaisen ovi. Tupiza, Bolivia.

Boliviasta jarven yli Peruun

Nyt on taas kerrottavaa. Aika paljon

Alamakiajoa

Sunnuntaina heratys oli taas aikainen ja maaaaailman matkaajat vasyneita. Sielta kuitenkin tultiin vaikeuksien lapi ja ehdittiin klo 7.30 respaan, josta meita tultiin hakemaan. Sitten Bolivialaisella (luotettavalla) pikkubussilla 4700 metriin La Pazista vajaan tunnin paahan. Suomipoikahan tuli tietysti aurinkolomalla t-paidat paalla ja yllatys yllatys, 4700 metrissahan tuli lunta! No ei se mitaan, saatiin kevyet sadetakit, kyparat ja hanskat. Siita sitten liikkeelle.

No, ensimmaisen 500 metrin jalkeen oli lapimarka. Tie alkoi asfalttina ja oli heti aika jyrkkaa. Oltiin pilven sisassa, joten nakyvyys oli aika minimaalinen, kun viela silmat oli taynna lunta, rantaa tai vetta. Ensimmaisen 500 jalkeen oli myos sormet aivan jaassa ja tunnottomat. Kavihan siina tietenkin mielessa, etta jos toi pyora lahtee kasista, niin jarrutuksen kanssa tulee ongelmia. Jos saa jarrutettua niin onko siita mitaan hyotya, jos tie on jaassa. Ja mita sitten vaikka tie ei oiskaan jaassa, pieni virhearvio tai esim vastaan tulevan auton vaistaminen niin suora pudotus odottaa. Oltiin siis vuoren kylkeen rakennetuilla teilla, joiden pudotus oli parhaimmillaan 3000 metria.

Tuo vaihe oli viela helppoa siina mielessa, etta tie oli kaksikaistainen ja pian sade muuttui tosiaan vedeksi. 3600 sadassa metrissa pidettiin ensimmainen paussi, kuuma kahvi auttoi kylmyyteen. Seuraavaksi laskeuduttiin viela vahan aikaa ennen kuin alkoi Veskun etsikkoaika. Vahan reilusta 3000 metrista noustiin takaisin 4000 metriin, ja tama olikin alamakicircuitin ainoa nousujakso. Maratoonarin kunnolla Keski-Pukkila tuli heti ensimmaisessa nousussa hieman vaikeuksissa olleen Aniszewskin ohi ja nousi karkeen aivan oppaan peraan. Tassa vaiheessa on varmaankin kaikille jo selvaa, etta Hurrikaani Hyvonen nakyi takana enaa pienena keltaisena sadetakkina. Viimeisen nousun (300m noin 35 astetta) jalkeen ehdittiin haukkaamaan Veskun kanssa pienta valipalaakin ennen kuin Jamsankosken kasvatista saatiin havaintoa. Loppujen lopuksi Hyvosen hahmo nousi vahitellen maen paalle ja pyoran taluttaminenkin vaikutti tappavan raskaalta.

Viela jonkun verran asfalttia ja sitten pysahdys. Oppaamme antoi uudet ohjeet. Nyt mentaisiin aina tien vasenta reunaa ja vastaantulevalla olisi etuajo-oikeus. Camino de la muerte eli death road oli alkamassa. Tie oli nyt soraa (sateessa enimmakseen mutaa) ja leveydeltaan korkeintaan puolet edellisesta asfalttitiesta. Pudotuksen puolella tie oli aika heikko, reunassa oli vahan valia sortumia ja syvennyksia, jotka olivat aika vaarallisia, kun ryhtyi katsomaan maisemia. Tie nuoli vuoren seinaa, joten mutkia oli koko ajan ja tilanteita, joissa ei nahnyt, tuleeko kulman takaa joku vastaan. Ja kyllahan sielta tuli vastaan vahan kaikkea. Olo oli kuin kuin jossain nintendopelissa. Se ei riittanyt, etta selvittiin huomaamattomista vastaantulevista rekka-autoista, hullua vauhtia painavista minibusseista, vuorelta tippuneista kylmista suihkuista ja tieta ylittavista elaimista. Oli kivaa menna tuhatta ja sataa alaspain kadet taristen, kun yhtakkia tien reunassa istuskeleva pieni poika yrittaa saada osuman kivilla! Onneksi Boliviassa ei pelata pesapalloa...

Oman savayksensa adrenaliinimyrskyyn teki se, etta tieta reunustivat koko matkan ajan lukemattomat ristit. Tieta kutsutaan myos maailman vaarallisemmaksi eika sita yhtaan ihmettele. Pyorailijoillekin on kaynyt huonosti, mutta itse ajaessa tie ei pelottanut laheskaan niin paljon kuin takaisin tullessa pikkubussin kyydissa. Monet sanovat, ettei se tie niin paha ole mita sanotaan, mutta vesisateessa ja vauhdilla fiilis on vahan erilainen. Ja suomipoikahan tuli kaikista ryhmista ensimmaisena maaliin, Hurrikaani (aka "Vauhti", "Alamaki") Hyvonen piti siita huolen. Opas joutui polkemaan lisaa vauhtia, kun Huracan oli kyyryssa (turvallisesti) liimattuna kiinni oppaan takapyoraan!

Koko matka oli meidan arvion mukaan 50-70 kilometria ja siina kesti reilu 3 tuntia pysahdyksineen. 4700 metrista tultiin loppujen lopuksi 1600 metriin. Pyorailyn jalkeen pikkubussilla paikalliseen Hotelli Esmeraldaan suihkuun, uima-altaalle ja syomaan buffettiin. Illaksi samaa tieta La Paziin. Aika kiva sunnuntaipaiva, onneksi ei jaksanut lahtea lauantaina ulos niinkuin aluksi kaavailtiin...

Copa-copacabana (vai miten se biisi meni)

Maanantaiaamuna bussilla Titicaca-jarvelle. Saavuttiin Copacabanalle eli Bolivian Titicaca-rantakaupunkiin puolen paivan aikoihin. Lounaan jalkeen otettiin vesibussi Isla del Solille, joka on Bolivian puolen suurin nahtavyys. Inkojen legendojen mukaan aurinko on syntynyt talta saarelta ja nain ollen he rakentivat saarelle temppeleita ja asumuksia. Maanantai-iltapaivana ihailimme nakymia hostellimme terassilta. Horisontissa nakyi jarven takana satojen kilometrien paassa kohoavat lumihuiput! Illan hamartyessa myos ilma viileni ja pian huomasimme olevamme pilkkopimeassa. Saarella ei ollut sahkoa, mika teki siita vielakin eksoottisemman. Tuuli oli pauhasi pimeassa, kun loysimme ravintolan ja istahdimme kynttilan valoon lammittelemaan. Joo, siina kavikin sitten mielessa tuo matkakumppanien valinta. No pian haihdutimme ylimaaraisen romantiikan pois, kun paatimme kaikki tilata kuuluisaa Titicaca-jarven turskaa! Vahan jannitti, etta nainkohan tassa joutuu nalissaan nukkumaan, mutta kala oli vanhan kalansyojan makuun todella hyvaa! Hyva fiilis!

Tiistaiaamuna auringonnousun aikoihin ylos (eli Vesku nousi ja yritti saada mua ja Jaskaa vallyjen valista, mutta katteli siina sitten yksin auringonnousua reilun tunnin). No unikuninkaat paasi sitten loppujen lopuksi ylos ennen seitsemaa, jolloin oltiin jo liikkeella etelasta kohti saaren pohjoispaatya, jossa suurin osa saaren nahtavyyksista oli. Polku kulki kaytannossa saaren keskiharjun paalla, joten molemmille puolille avautui mahtavat siniset nakymat. Pohjoisessa (matka noin 7 km, reilu 2 tuntia) oltiin ennen muita turisteja, joten saatiin rauhassa tollistella mm. Inkojen pyhaa puuma-kivea, uhripoytaa ja labyrinttia eli jonkunlaista palatsia. Takaisin pain tullessa toista reittia loydettiin pienen etsinnan jalkeen pahasti ransistynyt auringon temppeli ja toinen pyha kivi. Paivan kavelyn jalkeen paatilla illaksi Copacabanaan, pari olutta celtic-manu pelin yhteydessa eli ihan perus champions-liigatiistai? Hamara kaupunki muuten tuo Copa. Hippimeininki nakyi katukuvassa ja ilmeisesti monet matkaajat ovat jaaneet kaupunkiin kasvattamaan rastatukkaansa kaiken muun ohessa.

Peruun

No niin sitten aletaan jo lahestya tata paivaa. Keskiviikkona puolen paivan aikoihin hypattiin Perun bussiin ja rajalla oltiin jo 15 minuutin kuluttua. Siita kolmen tunnin kuluttua saavuttiin Punoon, Perun Titicaca-kaupunkiin. Alun perin oli tarkoituksena menna suoraan Cuzcoon eli Machu Picchun lahelle, mutta saatiin matkatoimistolta hyva tarjous pysahtya Punossa valilla noin neljaksi tunniksi ja tehda siina excursio kelluville saarille, jatkaa yota myoten tanne Cuzcoon. Kaikkihan tietavat kaislan paalle tehdyt kylat, jotka ovat varmasti Titicacan tunnetuin nahtavyys. Meille kerrottiin tarinaa, kuinka uros-heimo oli lahtenyt pakoon rannalta muita heimoja ja tutkiskelimme sitten vahan asumuksia. Saimme myos balsa-lautta kyydin saarelta toiselle joita on yhteensa yli 40. Olot olivat loppujen lopuksi aika hyvat, silla lahjoituksena asukkaat olivat saaneet aurinkopaneeleja ja jopa televisioita. Asukkaiden ruumiinrakenteesta laitettiin merkille, etta uinti tuskin on kovin suosittu harrastus. Ja kun veden paalla on vaikea pelata jalkapalloakin niin energiaa saastyy.

Illalla sitten taas bussiin ja aamu viiden aikaan tanne. Aika iisisti tanaan, hankittiin liput huomisillan Machu Picchu junaan ja nyt tassa kirjoittelemassa kolmen tunnin siestan jalkeen. Lauantaiaamuna kiivetaan siis ehka matkan kohokohtaan ja samalla ollaan myos matkan pohjoiskarjessa, eli loppu on sitten hidasta laskettelua Santiagon de Chilen ja Mendozan viinitilojen kautta kohti Buenos Airesia

Vuorilla on muuten iltaisin ja oisin aika kylma. On ihan pipo paassa, joten alkaa Suomessa harmitelko keleja. Huomiseksi luvattiin paivalampotilaksi tanne vain 25 astetta.

Loppu

La Paz - Rauha!

Aamulla sitten saavuttiin tanne Bolivian paakaupunkiin La Paziin yobussilla. Matka kesti noin 9 tuntia ja oli parempi varmaan, etta nukuttiin suurimmaksi osaksi matkaa, eika nahty minkalaisia teita pitkin sita oikein ajeltiin taas..

Mutta viela Potosiin. Perjantaipaiva oli jalleen huikea kokemus, kun vierailimme Potosin kaivoksilla. Ei siina muuta kun kuravaatteet ja pieni hengityssuoja paalle ja sukellettiin polyisiin kaivoksiin. Jotkin kaivoksen osat ovat jopa 400-500 vuotta vanhoja ja kerroksia kaivoksessa on kasittamattomat 17! Eraan arvion mukaan jopa 8 miljoonaa ihmista on kuollut naina vuosisatoina kaivoksessa. Yleisimmat kuolinsyyt ovat romahdusonnettomuudet, altistuminen myrkkykaasuille ja polyn aiheuttamat keuhkosairaudet. Tavallisen kaivostyolaisen keskimaarainen elinika onkin vain n. 45 vuotta ja ne jotka kestavat kauemmin usein tyoskentelevat koko ikansa kaivoksissa, elakepaivia ei ole.

Matka aluksi ostimme kaupasta lahjoja mainareille. Dynamiitit, virvoitusjuomat ja kokalehdet tekevat kauppansa mainareiden keskuudessa. Kylla, dynamiittia voi ostaa kadulla olevista kaupoista aivan vapaasti!! N. 1,5 eurolla saa dynamiittipotkon, sytyttimen ja pussillisen ammoniumnitraattia vahvistamaan rajahdysta! Huh.

Kuljimme kaivoksissa pienissa 5-8 hengen ryhmissa ja jokaisella oli oma opas. Polya oli ilmassa todella paljon ja tunnelit olivat suhteellisen matalia. Valilla pystyi kulkemaan normaalisti, useimmiten hieman kyyryssa ja toisinaan jouduimme ryomimaa hieman ahtaamman kolon lavitse. Pahimmillaan tunnelit olivat n. metri x metri lapimitaltaan. Kierros ei todellakaan sovi klaustrofobisille!

Yhteensa laskeuduimme nelja tasoa alaspain, ja kuumuus alemmilla tasoilla oli lahes sietamaton. Silti siella oli paikallisia tyontamassa n. 4 tonnia painavia vaunuja taynna kivimateriaalia, toisia lapioimassa samaa tavaraa koreihin ja kolmansia nostamassa naita koreja ylos ja ulos kaivoksista. Kovaa tyota 5 paivaa viikossa ja 8-12 tuntia paivassa. Toisaalta jos hyva onni sattuu kohdalle ja loytaa paljon sinkkia, hopeaa ja muita mineraaleja on tienestit Bolivian mittapuun mukaa suhteellisen hyvat.

Kolmannelta tasolta neljanteen mentaessa meita kohtasi pieni yllatys. Koska oli perjantai-iltapaiva, on kaivosmiehilla tapana aloittaa pieni alkoholifiesta heti puolenpaivan jalkeen. Neljannella tasolla oli pieni kolo, jossa mainarit joivat 96% alkoholia, ensin yksi shotti raakana ja sen jalkeen blandattuna, mutta silti suhteellisen vahvana. Turistit tuovat perjantaisin viinat mainareille ja saavat myos osansa naista juomista. Juoma kiersi 4 kierrosta meidan 5 hengen ryhmassa johon kuului Jaakon ja itseni lisaksi kaksi irkkua ja hollantilainen kaveri. Sebu oli espanjankielisessa ryhmassa. Siina vaiheessa kun lahdimme kapuamaan ulos tuntui tarjoilut jo hieman paassa. Kun viela muistaa, etta korkeutta on n. 4 kilometria, happea ei ole liikaa, lampotila n. 45 asteessa ja ilma taynna polya niin kapuaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Taytyy kylla kunnioittaa kavereita, jotka oikeesti tyoskentelee noissa oloissa paivasta toiseen..

Oppaat olivat itse vanhoja kaivostyolaisia ja todella hauskaa porukkaa. Illaksi jarjestettiin viela jalkapallo-ottelu turistien ja Bolivialaisten oppaiden valille mutta meilla oli bussiliput ostettuna La Paziin, eika aika oikein tahdo riittaa. Kaytiin kuitenkin irkkujen, parin sveitsilaisen ja hollantilaisen kaverin kanssa syomassa, ja oli aika lepposa tunnelma kaikin puolin..

Tanaan ollaankin sitten kierrelty La Pazia ja ostettu oikeestaan ekan kerran koko reissulla kunnolla kaikkea pikkutavaraa matkamuistoiks ja tuliaisiks. Varattiin huomiseks alamakipyorailyreissu paikkaan joka mainoksen mukaan on "The World´s most dangerous road". Meidat kuljetetaan eka pyorien kanssa n. 4800 metrin korkeuteen ja sielta tullaan alas n. 1600 metriin!! Siita tulee varmaan ihan mielenkiintonen reissu.

Siina siis menee koko sunnuntai ja matka jatkuu Copacabanaan Lake Titicakan rannalle sitten maanantaiaamuna.

Nyt kaydaan viela syomassa, otetaan ehka pari lauantaibissea ja hyvat younet niin ollaan huomenna puol kasilta valmiina meidan retkelle. Palaillaan jalleen asiaan sitten kun taas kerrottavaa on lisaa.

Moro!

Asuncion-Salta-Bolivia

No niin! Mun vuoro kirjoittaa. Oonhan tas antanukin poikien hoitaa naita hommia jo pari viikkoa. Selityksena tietenkin se, etta paraguayta lukuun ottamatta kaikki maisemat jne. on ollut mulle tuttua ennestaan.

Pari tuntia sitten saavuttiin Bolivian puolelle. Raja ylitettiin Argentiinan pohjoisrajalla ilta kuuden aikoihin. Sitten etsittiin hostellihuone ja kaytiin ostamassa bussiliput huomisaamuksi (klo 7.00). Bolivia vaikuttaa koyhalta, kuten osattiin olettaakin. Kaikki vaikuttavat olevan juuriltaan alkuperaisvaestoa. Yksi huijausyritys kohdattiin heti alkuun, tai ainakin se vaikutti silta. Meidan ikainen kaveri tuli kertomaan, etta han tarvitsee ruokarahaa, koska elaa Bolivian puolella piilossa hanen argentiinalaisen vaimonsa aidilta, joka on lahettanyt poliiseja etsimaan ja pieksemaan tata kaveria. Tyyppi pyysi viitta argentiinan centavoa, jolla tuskin saa taallakaan mitaan. Sanottiin, ettei oikein oo mitaan jne. Kaveri alkoi vaittamaan, etta pakko meilla on olla kun mun North Face -merkkinen reppukin on niin harvinaisuus... No, kaivoin sille sitten 50 centavoa (15 euron senttia), mutta kaveri alkoi sanomaan, etta se on liikaa. Me lahdettiin siita sitten menemaan, mutta silla oli todennakoisesti tarkoituksena saada lompakko esille ja napata se sitten. Ehka me nyt osataan sitten varoa.

Viikonloppu Saltassa

Lahdettiin Asuncionista perjantaina puolen paivan aikoihin.
Meidan harmiksi pohjois-Argentiinassa asuu niin harvassa ihmisia, etta bussit liikkuvat vain isojen kaupunkien valilla, joten jouduttiin koukkaamaan ainakin 8 tuntia. Vaihtoyhteys oli viela niin sopivasti, ettei ehditty syomaan. No bussissa oli sitten aika arsyyntynyt tunnelma, kun pojat oli mahat tyhjana... No onneksi bussin tarjoiluun kuului pieni ateria niin sai jotain mahan pohjalle. Lauantaiaamuna saavuttiin Saltaan seitseman aikoihin. Painettiin keskustorille tyylikkaaseen kahvilaan ja ajateltiin, etta einestetaan nyt sitten kunnolla. Poytaan tuli vasta puristettua appelsiinimehua, toasteja, croissantteja, kivennaisvetta ja latte. No kivahan siina oli sitten mutustaa, kun huomattiin, etta aterialle tuli hintaa reilu 2 euroa per naama!

Salta on todella hieno kaupunki ja kantaa Argentiinassa lempinimea Salta - la linda, eli kaunis. Verrattuna muihin argentiinalaisiin kaupunkeihin Saltassa on saastetty vanhaa ja rajoitettu uudisrakentamista. Keskusta on julkisivultaan aivan kolonialistisen aikakauden peruja ja se on restauroitu hienosti. Kavelykatuja, aukioita, patsaita ja hienostivalaistuja rakennuksia. Tunnelma oli muutenkin turvallinen, ei oikeastaan minkaanlaista kuumotusta. Paivan kavelyn ja pikku neljan tunnin siestan jalkeen mentiin pubiin katsomaan River Platen pelia. Vieras tappio oli todella karvas, siina meni mestaruusmahdollisuudet. Tastakin huolimatta paatimme kuitenkin lahtea katsastamaan saltalaista yoelamaa. Yon pikkutunneilla saavuimme suljetulle kadun patkalle, joka oli juuri heraamassa henkiin. Baareja, ravintoloita ja yokerhoja vieri vieressa. Istuttiin siihen sitten alas ottamaan parit oluet ja seurattiin menoa. Saltassa on jotain muutakin jarkyttavan kaunista kuin rakennukset! Naiset vain olivat uskomattomia!

Yo jatkui paikalliseen tapaan kuuteen asti ja ylikin. Kaytiin katsastamassa useampiakin paikkoja, kun paikalliset tytot alkoivat opastaa meita. Sunnuntaina lyhyiden younien ja kevyen lounaan (naudan selkapaloista tehdyt pihvit n. 300 gr/hlo) jalkeen lahdimme taas katsastamaan kaupunkia, mutta talla kertaa omat oppaat mukana. Talla kertaa tytot veivat meidat Saltan reunalla kohoavalle kukkulalle, josta sitten ihailimme nakymia. Iltapaiva jatkui kasityotavaroiden torilla. Sielta sitten illallispastan kautta nukkumaan hostellille. Tanaan maanantaiaamuna hypattiin sitten taas bussiin ja seitseman tuntiahan siina meni. Saavuttiin siis tanne rajakaupunkiin, joka on yli 3000 metrin korkeudessa. Hengittaminen tuntuu aluksi vahan vaikealta, mutta eikohan se siita!

Kaiken kaikkiaan todella hyva viikonloppu! Oltiin vahan aikaa paikallaan ja tutustuttiin paikallisiinkin. En yhtaan ihmettele juttuja, joita olen kuullut matkaajista, jotka jaavat Saltaan asumaan. Nytkin tavattiin yksi espanjalainen tytto, joka oli lahtenyt matkaan melkein vuosi sitten tavoitteenaan peru. Nyt sitten vaan eteenpain uudet kujeet mielessa. Huomenna Tupiza, parin paivan paasta ehka potosi, ja viikonloppua saatetaan viettaa Titicaca-jarvella! Palataan


Ps. Hurrikaani Hyvonen viikonlopun selkea ylisuorittaja. Aina ei tarvitse osata kielta, joskus riittaa, etta osaa tanssia robottiliikkeita!

Acuncion!!

Paraguayssa ollaan ja kohta jatketaan matkaa Pohjois-Argentiinan kautta Boliviaan. Brasilian puolella tuli kaytya putouksilla ja ne oli aika makeet sieltakin pain katottuna.. Eilen aamulla mentiin sitten Paraguayn puolelle Ciudad del Esteen, joka ei ollu hirveen mukava paikka. Pikku kuumotus oli siella paalla koko ajan. Ulkoministerion sivuilta:

"Ihmiskaappauksia ja röyhkeitä varkauksia tapahtuu varsinkin maan rajaseuduilla. Ciudad del Esten alue on tunnetusti huonomaineinen, joten kannattaa harkita, onko sinne matkustaminen välttämätöntä. Alueella liikkuu aseistettuja rosvojoukkoja ja sinne on kerrottu myös majoittuneen pakoilevia, kansainvälisiä terroristeja."

Joo, raja oli aika uskomaton paikka! Moottoripyorajengeja ja vahan rikollisen nakosta jengia. Ei ihme etta huumeet liikkuu siella kun passikontrollia ei ollu kaytannossa ollenkaan.. Onneks paastiin sielta nopeesti bussilla Asuncioniin..

Eilen kierreltiin tata kaupunkia ja oli yllattavan ok paikka.. Tosin maaseudulla kun mentiin niin naki, etta taa on tosi koyha maa.. Paatettiin ettei ruveta vetaa koko maan poikki kun tiet on vissiin aika huonoja luoteisosissa.

Esan lainareppukin on murenemassa kasiin aika pahasti, saa naha onko siita enaa mitaan jaljella muutaman viikon paasta. Mut eipa sen kummempaa, en tieda miten hyvin paastaan Boliviasta blogittamaan mut koitetaan koitetaan. Terveiset Suomeen.

Ryhmakuva Iguazun putousten edessa.

Siina se pieni puro virtaa. Taa on isoin yksittainen putous. Suhteellisen vaikuttava ulkonaoltaan ja aaneltaan.

Las cataratas de Iguazu

Tanaan oltiin sitten kiertelemassa Iguazun kansallispuistossa kattelemassa taysin kasittamattomia nakymia. Niiden pauhujen nakeminen oli melkeinpa henkeasalpaavaa, sen verran paljon virtas vetta niissa putouksissa. Aamulla lahettiin dosalla taalta kaupungista puistoon ja kierreltiin puistoa koko paiva. Jos nyt sunnuntaina kavikin vahan huonompi tsaga saiden suhteen niin nyt oli kylla saat ihan taysin meidan puolella. Aivan pilvettomalta taivaalta porotti aurinko koko paivan ja lampoa riitti suunnilleen 30 asteen verran. Variakin varmaan saatiin ihan kivasti, mutta sen verran stydit myrkyt oli nahalla ettei palamaan onneks paasty.. Kuvattavaa oli ja kuvia otettiin ihan alyttomasti. Isojen putousten lisaks siella oli ihan alyttomasti siisteja vahan pienempia putouksia.. Pistan muutaman tanne kuhan ehdin mutta on vaikee kyl valita mita tanne pistaa, niin monta uskomatonta kuvaa tuli.. :)

Kaveltya tuli tosiaan paivan aikana aika paljon. Puistossa oli valmiit reitit ja onhan taa nyt aika viimesen paalle turistipaikka, mutta se nyt ei hirveesti kuitenkaan menoa haittaa.. Huomenna kaydaan viela Brasilian puolella tsiigailemassa viela lisaa putouksia ennen ku jatketaan sit torstaiaamuna Paraguayhin. Tarkka reitti on kuitenkin viela vahan harkinnassa mut eikohan se tassa selvia..

Luetaan sanomalehdista eilisesta Riverin pelista hostellin uima-altaalla Iguazussa. Huomenna putouksille. Si.

Ylhaalta vasemmalta Nacho, Jaakko, Vesa ja alhaalla Sebu, Paolo ja Lita. Nacholla iltaa viettamassa.

Perezin perhe ja me.

!HOLA!

No niin! Vajaan 30 tunnin reissaamisen jalkeen paastiin lopulta eilen perille tanne Coloniin, jossa Sebun kakkosperhe meita jo odotti. Lennot meni suhteellisen mutkattomasti eika siina sen kummempia ongelmia ollu. Lentokoneruoka oli totutun maittavaa. Ensimmainen jarkytys oli kylla Buenos Aires! Kaupunki on valtava, eika rakentamisessa oo paljon kaavotuksia ollu.. Koko taksimatkan oikealla ja vasemmalla on eri kokosia, nakosia, varisia ja muotosia rakennuksia silmankantamattomiin. Uskomatonta. Ja liikenne on pikkasen erilaista kun Suomessa. Eipa siina mitaan kun kaistoja on n. kahdeksan ja autoja vierekkain n.9-10.. Kaistat ei oo ihan niin tiukkoja kasitteita taalla pain. En tieda miten mekin selvittiin siina Escortissa ilman kolaria siita matkasta. Torvet soi kuorossa, vilkkuja ei oikein tunneta ja autojen valimatka mitataan senteissa. Huh.

Bussimatka tanne oli aika yllattava. Mentiin ihan normibussilla, eli ei mikaan luksusbussi, mutta silti se oli niin paljon mukavampi kun Suomen vastaavat. Penkit oli mukavammat ja sai kunnolla jalat ylos kun otti torkut. Maaseutua oli myos siisti nahda, tasasta peltoa suunnilleen koko matka.

Taalla Colonissa vasta hienoa onkin. Perhe toivotti tervetulleeks oikein kunnolla ja siina meni koko ilta poydan aaressa istuessa, syodessa ja mateeta juodessa. Loistavaa ruokaa, mukavia ihmisia, aurinko paistaa ja on sellanen 25 astetta lamminta. Vois sita huonomminkin menna. Tanaan ollaan sit hengailtu lahinna Sebun frendien kanssa kaupungilla, pelattu vahan bilista ja nautittu ilmapiirista. Kello tulee kohta viis taalla, suunnitelmissa on viela menna tossa kohta perheen takapihalle hankkimaan vahan varia skandinaavisille nahoille.

Itellani ja Jaskalla on ehka pienen pieni kielimuuri viela toistaseks, mutta kylla siita jo pikkuhiljaa alkaa saada kiinni tosta kielesta ainakin ymmartamisen osalta - puhumiseen saattaa viela olla vahan pidempi matka. Mut joka tapauksessa taalla Colonissa menee viela muutama paiva ennen ku sitten lahetaan sunnuntaina Buenos Airesiin kattelee vahan fudista ja sitten illalla otetaan suunta kohti Iguazun putouksia..

Colon kuittaa. Palaillaan asiaan taas mahdollisimman nopeesti.